| suomeksi | in English | på svenska |
|
| Pääsivu| Ajankohtaista | Tiedotteet | Toiminta | Koulutusta | Julkaisut | Työpaikat | Yhteystiedot | Tue toimintaamme! |
| Tiedotteet > Somalian taistelut pakottavat pakolaiset ylittämään Adenin lahden |
|
Somalian taistelut pakottavat pakolaiset ylittämään Adenin lahden
29.07.2009 Noin 12 000 ihmistä on päässyt väliaikaisesti turvaan Pohjois-Somaliassa sijaitsevaan Bossason kaupunkiin. Suurin osa heistä odottaa salakuljettajan järjestämää laivamatkaa hengenvaarallisen Adenin lahden yli. Jo 232 000 somalia on joutunut jättämään kotinsa ja pakenemaan kohti pohjoista 7.toukokuuta syttyneiden väkivaltaisuuksien jälkeen. Bossason alue on täyttymässä maansisäisistä pakolaisista. Salakuljettajat ovat jo alkaneet kerätä rahaa lahden yli Jemeniin haluavilta somalipakolaisilta. Suurin osa heistä joutuu leiriytymään Bossasossa vielä pitkään odottaen syyskuuta, jolloin sääolojen odotetaan muuttuvan suotuisimmiksi. Sääolojen parantuessa myös salakuljettajien laivat lähtevät vaaralliselle matkalle kohti Jemeniä. Vuonna 2008 yli 50 000 somalipakolaista saapui lahden yli Jemeniin, mikä on 70 % enemmän kuin vuonna 2007. Vuoden 2009 aikana Jemeniin on saapunut noin 30 000 pakolaista, mikä on saman verran kuin vuonna 2007 yhteensä. Matka lahden yli on kuitenkin hyvin vaarallinen. Vuonna 2008 yli tuhat ihmistä hukkui matkan aikana ylilastattujen laivojen tai liian kaukana rannasta tapahtuneen maihinnousun seurauksena. Tänä vuonna lähes 300 pakolaista on kuollut tai kadonnut matkatessaan lahden yli. Salakuljettajat ja kasvava pakolaisten määrä tuovat lisähaasteita Jemenin hallitukselle, joka joutuu tasapainoilemaan kansainvälisen pakolaisoikeuden velvoitteiden ja laittoman maahantulon estämisen välillä. Kun Jemenin rannalle rantautuu venepakolaisia, heidät viedään UNHCR:n ylläpitämään vastaanottokeskukseen. Vastaanottokeskuksessa uudet tulijat rekisteröidään ja he saavat ruokaa, yösijan ja lääkinnällistä apua 2-3 päivän ajaksi. Jemenin hallitus tunnustaa somalit pakolaisiksi prima facie periaatteen nojalla eli Somalian yleisen tilanteen perusteella ilman jokaisen turvapaikanhakijan yksilöllistä tutkintaa. Somalipakolaisille tarjotaan suojaa Kharazin pakolaisleiriltä, joka sijaitsee Lahj'in hallintoalueella, noin kahden tunnin matkan päässä Adenista. Kharazin leirillä pakolaiset saavat sekä oikeudellista että fyysistä suojelua. Leirillä on noin 13 000 pääasiassa Somaliasta paennutta pakolaista. Kharazin leiri on UNHCR:n ja paikallisten sekä kansainvälisten kansalaisjärjestöjen ylläpitämä. Myös leirin ulkopuolella asuu kymmeniä tuhansia pakolaisia ympäri Jemeniä. Lisätietoja: tiedottaja Hanne Mathisen, UNHCR Regional Office for the Baltic and Nordic Countries puh. +46 8 457 48 86 tai matkapuhelin +46 708 990 169 sähköposti mathisen@unhcr.org |
|