Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtajaksi on valittu Pia Lindfors

Turvapaikanhakijoita ja muita ulkomaalaisten oikeuksia edistävän Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtajaksi on valittu valtiotieteiden maisteri Pia Lindfors, 43. Lindfors on toiminut tehtävässä toimivapaalle jääneen ja nyt muihin tehtäviin siirtyneen OTK, VT Elina Castrénin sijaisena lokakuusta 2016. Pakolaisneuvontaan Lindfors siirtyi Suomen Pakolaisavusta, jossa hän vastasi kotimaan ohjelmajohtajana järjestön kotimaan toiminnasta lähes kymmenen vuoden ajan.

Ihmiskaupan uhrit eivät saa tarvitsemaansa apua Suomessa – tuore selvitys otettava kehittämistyön perustaksi

Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin (HEUNI) tänään julkaistu selvitys ihmiskaupan uhrien auttamisesta ei yllättänyt ihmiskaupan uhrien kanssa työskenteleviä järjestöjä. ”Tuntematon tulevaisuus – selvitys ihmiskaupan uhrien auttamista koskevan lainsäädännön toimivuudesta” on otettava ihmiskaupan uhrien auttamistyön kehittämisen perustaksi.

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä – vai ovatko?

Vuonna 2016 eduskunta päätti rajata turvapaikanhakijoiden oikeusapua. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, nuo jäljet näkyvät voimakkaasti Pakolaisneuvonta ry:n työssä. Tarve asiantuntevalle oikeusavulle on suurempi kuin koskaan, mutta toimintaa on päinvastoin jouduttu supistamaan tulojen romahdettua. Siksi Pakolaisneuvonta käynnistää 9.3.2018 #sokeaoikeus-nimisen varainkeruukampanjan, jonka tavoitteena on turvata edellytyksemme avustaa turvapaikanhakijoita.

Järjestöt: Palautukset Afganistaniin keskeytettävä

Joukko suomalaisia avustus- ja ihmisoikeusjärjestöjä vetoaa palautusuhan alla olevien afganistanilaisten puolesta. Suomen tulisi keskeyttää palautukset Afganistaniin, jossa turvallisuustilanne on heikentynyt entisestään.

Pakolaisneuvonnan tarjoama yleisneuvonta laajenee

Pakolaisneuvonta tarjoaa 1. helmikuuta 2018 alkaen ulkomaalaisoikeuteen erikoistuneen lakimiehen neuvontaa joka arkipäivä puhelimitse klo 10–12.

Pakolaisneuvonnan puhelinnumerot vaihtuvat 1.12.2017

Pakolaisneuvonnan puhelinnumerot vaihtuvat perjantaina 1.12.2017.

YHTEISVASTUUVAROIN APUA IHMISKAUPAN TORJUMISEEN

Suomessa yhteisvastuuvaroin autetaan ihmiskaupan uhreja yhteistyössä Monika-Naiset liitto ry:n, Pakolaisneuvonta ry:n, Pro-tukipiste ry:n ja Rikosuhripäivystyksen kanssa. Keräysvaroin muun muassa kehitetään tukihenkilötoimintaa ja etsivää työtä, vahvistetaan työntekijöiden osaamista tunnistaa ja tavoittaa ihmiskaupan uhreja, tarjotaan kriisiapua majoituksen, ruoan, hygienian ja vaatetuksen järjestämiseen, mahdollisuus tulkin käyttöön sekä matalan kynnyksen oikeudellista neuvontaa.

EU:n ihmiskaupan vastaisena päivänä: Kolmannen sektorin toimijat vaativat ihmiskaupan uhreille vahvempaa suojelua

100-vuotiaan Suomen ja kaikkien sen asukkaiden etu on se, että vakavaan rikollisuuteen puututaan ja että rikoksen uhriksi joutunut henkilö asemastaan riippumatta voi luottaa siihen, että häntä suojellaan.

Migri ja ulkoministeriö eivät anna oikeaa kuvaa YK:n kidutuksen vastaisen komitean täytäntöönpanokielloista, ratkaisuista ja niiden merkityksestä

Mediassa on viime viikkoina kerrottu harhaanjohtavaa tai jopa täysin paikkansa pitämätöntä tietoa yleisesti turvapaikka-asioista ja erityisesti YK:n kidutuksen vastaiseen komiteaan tehdyistä valituksista.

Pakolaisneuvonta tyrmää oikeusministeriön arviomuistion laittoman oleskelun rangaistusasteikoista ja tutkintakeinoista

Hallituksen esityksen muotoon kirjoitetussa arviomuistiossa esitetään laittoman maassa oleskelun rangaistuksen koventamista nykyisestä sakkorangaistuksesta enimmillään kuuteen kuukauteen vankeutta.