Haemme motivoitunutta juristia täydentämään asiantuntevaa työyhteisöämme

Pakolaisneuvonta Rekrytoimme juristin

Pitkäaikainen juristimme on jäämässä eläkkeelle ja haemme hänen tilalleen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa hoitamaan itsenäisesti asiakastoimeksiantoja. Juristimme tarjoavat osaltaan myös toiminta-avustuksella toteutettavaa ulkomaalaisoikeudellista neuvontaa.

Suuri osa asiakkaistamme on turvapaikanhakijoita, mutta avustamme myös muissa ulkomaalaisoikeuteen liittyvissä asioissa, kuten perheside-, työ- tai opiskelijan oleskelulupiin sekä kansalaisuushakemuksiin liittyen. Avustamme lisäksi esimerkiksi ihmiskaupan uhreja myös rikosasioissa. Samoin paperittomuuteen liittyvät kysymykset kuuluvat Pakolaisneuvonnan erityisosaamiseen. Toivomme hakemuksia paitsi juristeilta, joilla monipuolista ulkomaalaisoikeudellista osaamista, myös hakijoilta, joilla on kokemusta rikosasioissa avustamisesta.

Tarjoamme tulevalle juristillemme:

  • kiinnostavan ja monipuolisen työkentän yhteiskunnallisesti ajankohtaisten asioiden parissa toimivassa asiantuntijaorganisaatiossa
  • motivoituneen ja yhteen hiileen puhaltavan työyhteisön
  • mahdollisuuden tehdä konkreettista, vaikuttavaa ja merkityksellistä työtä ihmisoikeuksien edistämiseksi Suomessa.

Edellytämme hakijalta:

  • ylempää oikeustieteellistä tutkintoa
  • auskultointia, asianajotutkintoa tai lupaa avustaa oikeudenkäynneissä
  • vastuunkantoa ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn
  • hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä kohdata erityisen haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä
  • hyvää priorisointi- ja paineensietokykyä tulosvastuullisessa työssä
  • suomen kielen lisäksi hyvää englannin kielen taitoa
  • kiinnostusta haastavaan ihmisoikeustyöhön sekä Pakolaisneuvonnan arvomaailman jakamista.

Lisäksi arvostamme:

  • ulkomaalaisoikeuden ja perus- ja ihmisoikeuksien hyvää tuntemusta
  • aiempaa kokemusta ja kiinnostusta rikos- ja prosessioikeuteen
  • kokemusta työskentelystä asianajo- tai lakiasiaintoimistossa
  • ruotsin kieltä ja muuta kielitaitoa, jota työssä voi hyödyntää.

Tehtävään sovelletaan Pakolaisneuvonnan palkkajärjestelmän mukaista palkkausta – itsenäisesti toimeksiantoja hoitavan juristin lähtöpalkka ennen kokemuslisiä on 3 800 euroa. Vakituisen paikan lisäksi saattaa tulla täytettäväksi myös toimivapaan sijaisuus.

Toimita hakemuksesi ansioluetteloineen 30.4.2025 mennessä osoitteeseen rekry@pakolaisneuvonta.fi otsikolla: Juristi. Toivomme, että ilmoitat hakemuksessasi vähintään kaksi suosittelijaa, joiden kanssa olet työskennellyt. Haastattelut pyritään järjestämään viikolla 19.

Lisätietoja tehtävästä antaa vastaava juristi Hanna Laari torstaina 10.4. klo 13–14 sekä perjantaina 25.4.2025 klo 10–11, p. 045 196 1082.