Oikeus perheeseen -kampanja

Oikeus perheeseen -kampanjan kampanjakuva. Kuvan vasemmalla puolella perhe istuu yhdessä juhlapöydän ääressä. Kuvan oikealla puolella perheen isä istuu yksin tyhjän ruokapöydän äärellä ja katsoo puhelintaan.

Tänäkin jouluna liian moni perhe on erossa toisistaan.

Liian moni kaipaa sodan jalkoihin jäänyttä lastaan, äitiään tai isäänsä. Liian moni voi vain haaveilla yhteisestä ateriasta saman pöydän ääressä. Liian moni lapsi katsoo tyhjää paikkaa ruokapöydässä ja kysyy, milloin isä tai äiti tulee kotiin.

Perheenyhdistämisestä on tehty järjettömän kallista, vaikeaa – ja usein myös vaarallista. Kaikkein heikoimmassa asemassa oleville se on usein lähes mahdotonta.

Pakolaisneuvonnan Oikeus perheeseen -kampanja muistuttaa, että perhe on perustavanlaatuinen perus- ja ihmisoikeus.

Me Pakolaisneuvonnassa teemme päivittäin töitä sen eteen, että kukaan ei joutuisi pakon edessä elämään erossa perheestään. Vaadimme muutoksia ulkomaalaislakiin ja joustavuutta perheenyhdistämisprosessiin. Vaadimme muun muassa toimeentuloedellytyksen poistamista kaikilta kansainvälistä suojelua saaneiden perheenjäseniltä sekä lapsen edun asettamista etusijalle päätöksenteossa.

Sinä voit auttaa. Lahjoittamalla kampanjaan olet mukana varmistamassa, että haavoittuvassa asemassa olevat perheet huomioidaan nykyistä paremmin lainsäädännössä ja päätöksenteossa.

Liian moni ikävöi tänäänkin perhettään. Mutta toisenlainen todellisuus on mahdollinen. Auta meitä saattamaan perheet yhteen.

Lahjoita. Jotta jokaisen oikeus perheeseen toteutuisi.

Katso kampanjavideo:

Lahjoita MobilePaylla numeroon 42767

Usein kysyttyä kampanjasta

Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa RA/2021/447 on voimassa 8.4.2021 alkaen Manner-Suomessa. Kerätyillä varoilla edistetään ihmisoikeuksien toteutumista kattamalla järjestön vaikuttamistyöstä ja viestinnästä aiheutuvia kuluja.