Pakolaisneuvonta ry:n toiminnanjohtaja Pia Lindforsin puheenvuoro Lupa elää -kansalaisaloitteen luovutustilaisuudessa 7.6.2022
”Kiitos kutsusta tähän tilaisuuteen ja vielä kerran kiitos myös suuresta työstä, joka tämän kansalaisaloitteen eteen on tehty.
Turvapaikanhakijataustaisten ihmisten paperittomuus on Suomen poliittisten päättäjien itse aiheuttama ongelma, jota ei juuri ollut ennen vuotta 2015.
Tuolloin, ennen myöhemmin samana syksynä tullutta poikkeuksellisen suurta turvapaikanhakijamäärää, oli kesällä tullut voimaan lakiuudistus, jossa ensinnäkin muutettiin tilapäisen oleskeluluvan myöntämisperusteita niin, että ainoastaan, jos ihminen pystyy osoittamaan, ettei voi vapaaehtoisestikaan palata kotimaahansa, voidaan tälle myöntää oleskelulupa tilanteessa, jossa käännytys ei viranomaistoimin onnistu.
Muutoksen yhteydessä säädettiin ”kepiksi” vastaanottopalveluiden lakkauttaminen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelta 30 päivän kuluttua hallinto-oikeuden päätöksen saamisesta, vaikka siitä valitettaisiin korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kun käytännössä KHO voi myöntää täytäntöönpanokiellon koska vain, vaikka kuukausien päästä, säädös on johtanut tilanteeseen, jossa täysin laillisesti Suomessa KHO:n päätöstä odottavat sysätään käytännössä kuntien vastuulle hätämajoitukseen, ja pahimmillaan kokonaan viranomaisten ulottumattomiin. Monien kohdalla tämä on johtanut jojoliikkeeseen, kun heitä täytäntöönpanokiellon saamisen jälkeen yritetään tavoittaa uudelleen ja saada heidät takaisin vastaanottopalveluiden piiriin.
Syksyllä 2015 laaditun turvapaikkapoliittisen toimintaohjelman mukaisesti poistettiin keväällä 2016 humanitaarisen suojelun kategoria ulkomaalaislaista kokonaan. Paitsi, että poistaminen vaikutti turvapaikkamenettelyssä tuolloin olleiden mahdollisuuksiin saada suojelua (Migri jopa voimassa olleen lain vastaisesti pidättäytyi tekemästä myönteisiä humanitaarisen suojelun päätöksiä ennen lakimuutoksen voimaantuloa), poistui monilta samalla mahdollisuus saada jatkolupa samalla perusteella – uuspaperittomuutta luotiin siis tätäkin kautta.
Keväällä 2016 Maahanmuuttoviraston perusteettomat maalinjaukset ja ”tehostamistoimet”, tulkkaus- ynnä muihin ongelmat, johtivat turvapaikkamenettelyn laadun romahtamiseen, mikä yhdistettynä syksyllä 2016 voimaan tulleisiin kv-suojelua koskevien asioiden oikeusapuun ja valitusaikoihin tehtyihin muutoksiin tarkoitti, että käytännössä hyvin monien hakijoiden turvapaikkaperusteita ei missään vaiheessa tutkittu asianmukaisesti – ja näin monien hakijoiden suojeluntarve jäi tunnistamatta. Kaikista huonoimmassa asemassa ovat olleet eri syistä, esim. kidutuksen tai ihmiskaupan vuoksi, haavoittuvassa asemassa olleet, joiden erityistarpeita ei missään vaiheessa tunnistettu.
Seurauksena on ollut jo vuosia poikkeuksellisen suuret määrät uusintahakemuksia, mihin edellinen hallitus vielä viime töikseen reagoi nostamalla keväällä 2019 uusintahakemusten tutkittavaksi ottamisen kynnystä. Tällä pyrittiin tukkimaan viimeinenkin kanava, jolla viranomaiset olisivat voineet korjata alkuperäisen menettelyn virheet. Pakolaisneuvonnan juristit, ja myös monet aktivistit, ovat näiden vuosien ajan joutuneet laatimaan uusintahakemuksiin liitteitä, jotta hakijat saisivat hakemuksensa edes käsiteltyä ja siten alkuperäiset turvapaikkaperusteensa selvitettyä.
Toki tätä kautta on myös huomattava määrä hakijoista saanut oleskeluluvan, yli 1600 ihmistä. Lakimuutoksen jälkeen on kuitenkin tutkimatta jättämispäätöksiä tehty yli 1700 pelkästään sillä perusteella, että uusintahakemuksessa ei ole ollut uusia perusteita – vaikka alkuperäisiä perusteita ei missään vaiheessa olisi kunnolla edes selvitetty. Toki sitä tilastot eivät kerro, kuinka monta uusintahakemusta on ihminen voinut joutua jättämään, ennen kuin hänen suojeluntarpeensa vihdoin on tunnistettu ja tunnustettu, mutta Pakolaisneuvonnan asiakkaissakin on lukuisia, jotka ovat esimerkiksi vasta neljännen tai viiden hakemuksen perusteella saaneet lopulta turvapaikan.
Tässä hakemus- ja valituskierteessä ei ole mitään järkeä.
Se on äärettömän epäinhimillistä näitä ihmisiä kohtaan. Ja se on järjetöntä yhteiskunnan – Maahanmuuttoviraston, tuomioistuinten, avustajien – resurssien ja ajan tuhlausta.
Siksi Lupa elää -kansalaisaloitteen kaltainen ja myös sisäministeriön alkuvuodesta julkaiseman selvityksen mukainen kertalaillistaminen olisi tässä tilanteessa järkevin ratkaisu tähän päättäjien itsensä aiheuttamaan ongelmaan.
Jotta ennalta ehkäistään samankaltaisen tilanteen syntyminen uudelleen, pitäisi kuitenkin lisäksi perua edellä mainitsemani lakimuutokset (muutkin kuin viime elokuussa voimaan tullut oikeusapua ja valitusaikoja koskevat).”
